Ei se ole sairaus, se on vaan osa miuta!

Se oli keskiviikon aamu kello kuudelta linja-autoasemalla. Perhoset olivat vallanneet vatsan, linja-autossa ei ollut montaakaan matkustajaa kohti Helsinkiä. Miulla sen sijaan oli hyvinkin odotettu ja tärkeä päivä tulossa. Tiesin sen olevan rankka, muttan osannut suhteuttaa kuinka aivokuollut olo voi sen jälkeen olla, kun olet seitsemässä tunnissa kelannut koko elämä kahteen kertaan alusta tähän hetkeen yrittäen muistaa kaikki oleelliset asiat, käyttäytymismallit, oikuttelut, käytösmallit verrattuna ympärillä oleviin ihmisiin.

"Asiakas kertoo vapaamuotoisessa haastattelussa tutkimuksen alussa, että on ollut aina tunneherkkä, muita mietteliäämpi, eläväisempi ja meneväisempi. Hän on aina ottanut muita enemmän riskejä elämässään."

Puhuttiin lääkärin kanssa yli kaksi tuntia. Väliajalla poltin tupakkaa, söin riisikakkuja, makasin sohvalla, tasottelin aivotoimintaa ja odotin mitä seuraavaksi tapahtuu. Kolme tuntia kongnitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutin kanssa CAADID-kyselyn täyttöä, vapaamuotoista haastattelua, yhteisiä tupakkataukoja ja yletöntä kahvin juontia.

"Keskittymiskyvyttömyys pistettä vaille täydet kuten hyperaktiivisuuskin. 50% impulsiivisuus. Ei ahdistusta tai masentuneisuutta."

Loppupalautteeseen saakka olin aikalailla tietämätön mikä on tutkimusten tulos, millainen on jatkosuunnitelma. Istuin käytävän sohvalla luupaten samaa kuin koko aamupäivän; olenko vain tyhmä, laiska, saamaton ja lopulta kaikki pelkkää luulosairautta.

"Täytyy myöntää, että urani aikana on yhdessä kädessä laskettavissa yhtä selvät, puhtaat ja selkeät ADHD tapaukset. Ei komorbiditeettia (liitännäisiä esim. asperger, autismi, pakko-oireet ym) joka on todella hyvä asia tulevaisuutesi kannalta."

On erittäin vaikeaa kuvailla, kuinka tunsin lämpimän helpotuksen valuvan päästä varpaisiin kadottaen ainakin puolet taakasta harteillani. En olekaan luulosairaus, hullu, tai vain tyhmä ja laiska ja saamaton vaan näille asioille ihan oikeesti on selitys! Eikä tämä ole asia, joka on pompsahtanut elämään viimeisien vuosien aikana vaan se on ollut koko elämän. Senkin takia miusta on tullut just näin tämmönen (eli ihana ja upee) mitä mie oon.

Lääkkeitä olen kokeillut nyt edellisinä kahtena päivänä. Ensimmäisen päivän oikeastaan makasin vain sängyssä, sohvalla tai istuin tietokoneella kun pahaolo oli niin valtava. Oksetti, röyhtäytti, ei tehnyt mieli syödä mitään, mahassa möyri ja iho oli kananlihalla huonon olon takia. Eilinen onneksi oli mittavasti parempi päivä! Sain paljon aikaiseksi, olin hyvällä tuulella koko päivän nukkumaan menoon saakka ja tänä aamuna olin herätessäni hyvin levännyt.

Itselleni tämä on aivan järjettömän huojentava ja helpottava tieto. En todellakaan ole tässä nyt diagnoosin jälkeen ihmisenä muuttumassa tai esim. piiloutumassa sen taakse, sillä tykkään itsestäni ihan juur tämmösenä. Mutta asia saattaa hieman helpottaa esim. opintomenestykseni ymmärtämistä.

Tämän linkin takaa löytyy lisätietoa, mikäli joku haluaa lyhykäisyydessään tietää, mistä on kyse: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%C3%B6

Kiitos ihmiset, että ootte jaksanu mua enemmän tai vähemmän tässä vuosien varrella. Onhän tää ollu aikamoista vuoristorataa ja tulee koko elämän olemaankin. Miulla on erittäin huikee poikaystävä kun se tykkää miusta kaikesta erilaisuudestani huolimatta.

Hei vain, elämä.

"How many times do I have to tell you, even when you're crying you're beautiful too"

Kevät ja kesä ovat olleet kovin hankalia aikoja. Itku on ollut herkässä, tunteet pinnassa, alakulo painanut taakkana harteilla ja hädintuskin olen saanut pakolliset rutiinit hoidettua, jos niitäkään. Olen ollut kurja avovaimo, huono ystävä ja erittäin armoton itseäni kohtaan. En ole osannut antaa itseni vain levätä, kerätä voimia ja lupaa olla heikko, voida huonosti vaan on pitänyt yrittää todistella jollekin epäolennaiselle taholle olevani elämäni kunnossa. Yöunet on tuonut melatoniini, salikortti riutunut lompakossa, lenkkarit maatuneet eteisen kaapissa ja mitä näitä nyt on.

Raahauduin alkuvuoden salille, jottei kiloja kertyisi. Jotta edes saisin pidettyä kiinni siitä mitä olin viimeisen vuoden aikana saavuttanut. Jotta edes näyttäisin ulkoapäin hyvinvoivalta, jotta edes kelpaisin itselleni. Kunnes kesälomalla ymmärsin miksi liikunta on tuntunut niin epämiellyttävältä viimeaikoina; en ole mennyt sinne liikkumisen ilosta, vaan lihomisen pelosta. Tietyllä tapaa entinen syömishäiriöinen alkoi nostaa päätään kontrolloidakseen, pitääkseen kiinni edes jostakin kun oma henkinen hyvinvointi oli taulukossa jo miinuksen puolella.

Vietin heinäkuun lopussa viikon mökillä. Poissa puhelimen ääreltä, poissa kaupungin melusta, kodin kaaoksesta sekä omista tutuista ympyröistä. Kalastin, saunoin, lomakossutin, vietin aikaa sukulaisten kesken, nautin auringosta ja veneilystä. Nollasin, ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana. Se oli kaikki mitä tarvitsin kohdatakseni syksyn ja tulevan talven. Löysin liikkumisen ilon, säännöllisen ruokarytmin tuoman tyytyväisyyden tunteen ja ennen kaikkea ymmärsin, miksi oli täytynyt levätä ja olla hetki itselleen armollinen.

 

Tämän menneen kesän aikana karma on antanut rutkasti hyvää takaisin. Olen nimittäin saanut elämääni uuden ystävän. Muodostan näinä päivinä erittäin huonosti ystävyyssuhteita, varmaankin johtuen aaltopituuksien suurista eroista. Jo senkin takia tämä on ihan huisin upeaa. Ennemmin omistan elämässäni muutaman hyvän ystävän kuin holvillisen kultaharkkoja.

"And then she'd say: "It's OK, I got lost on the way, but I'm a super girl and super girls don't cry" And then she'd say: "It's alright, I got home late last night, but I'm a supergirl and supergirls just fly"."

Tulen matkustamaan Helsinkiin huomenna, osoitteeseen Kaupintie 11 A. Siellä sijaitsee Neuromental, jossa odottaa lääkäreitä, hoitajia ja toivottavasti ratkaisukeskeisiä hoitokeinoja. Suuren epäilyksen alla on AD(H)D, katsotaan mikä on hoitavan tahon näkemys asiasta. Pelkään, etteivät he näe tilannettani kuten itse sen koen. Pelkään, että he sanovat luulosairaaksi, tyhmäksi, laiskaksi ja saamattomaksi. Mutten voi kuin go with the flow. Kuten joskus aiemmin blogissani sanoin, elämä kantaa.

Niin sen on mentävä nytkin.

"Deep inside my heart I've got this. Everlasting light, it's shining like the sun, it radiates on everyone. And the more that I give, the more I've got to give. It's the way that I live, it's what I'm living for."

Elämänmuutokset.

Koulun aloitettuani olen todella voinut heittää hyvästit sille ajatukselle, että käyn koulua Lappeenrannassa maanantaista keskiviikkoon, siirryn keskiviikkoisin Tampereelle jossa sijaitsen loppuviikon.

Koulu on osoittautunut todelliseksi haasteeksi. Kampus on kamalan sekava kaikkineen yliopiston rakennuksineen, tunnille mennessä sitä jo valmiiksi pelkää kuinka monta uutta tehtävää mahtaa tulla. Laskujeni mukaan niitä on tällä hetkellä 11 tekemättä. Onhan sentään yhdeksän lähiopetuspäivää jo mennytkin. Everything 's gonna be alright, everything 's gonna be alright.

Kokonaisvaltaisesti koulun aloittaminen täällä Etelä-Kurjalassa on muuttanut niin treenit kuin ystävien tapaamisetkin. Mie kaipaan ihan kamalasti miun vähäisiä, mutta sitäkin tärkeempiä Tampereella sijaitsevia oman elämänsä supersankareita! Ja hei myöskin Helsinki ikävä. Vierailin Tampereella viikonlopun, mutta aika juoksi juoksemistaan, enkä mie oikein mitään ehtinyt. Paitsi olla kolmekymppisillä, tehdä toverin muuton ja puspus puutalotuparit! Kotivaimolle vein terveisiä Kesämäen leipomosta ja "heti heruu piirakkaa"!

http://crossfitlpr.com/  Siinä se tuleva sitten on. Peruskurssi alkaa Turkin loman jälkeen. Salijäsenyys Tampereella on nyt irtisanottu, kaappi odottaa tyhjentäjäänsä ja maailman paras Personal Trainer haluaa jatkaa miun kanssa treenaamista kaikesta huolimatta. Mie en enää tienny miten päin miun pitäisi olla, kun olin jo suhtautunut siihen, että nyt meni kaikki. Niin loistava sali kuin treenien tuki ja kannustus. Hän itse ehdottaa, että josko vielä treenattaisi yhdessä, vaikka sijaitsenkin koulun takia kaukana. Ilmoittelisin aina kun saavun Tampereelle ja haluan treenata, niin hän järjestää aikaa kalenteristaan. Itketti ja ihan todella, rehellisesti itketti. Tuli olo, ettei ihan kaikki olekaan koulun takia menetetty. Ja se, että joku jaksaa uskoa miun pystyvän niihin tavoitteisiin, joita on asetettu! Kehtasi vielä tokaista puhelun lopuksi "mie en yhtään epäile, etteikö siun kunto Crossfittiin riittäis, muistat vaan kiinnittää huomiota selän asentoon." Allekirjoittanut itse epäilee asiaa todella vahvasti, mutta odotan jo rääkin alkamista. Se pitää pään kasassa ja kroppa huutaa treenin tarvetta.

Auto meni rikki ja olen kulkenut tämän viikon koulukaverin kyydissä. Huomattavasti paremmin on hereillä koulussa kun automatkan pystyy jakamaan jonkun kanssa! Tänäänhän on etäpäivänä, jonka tarkoituksena on tehdä rästissä olevia tehtäviä, eikä esim. päivittää blogia. Tärkeimmät ensin!

Viimeaikoina ollut mielessä tupakoinnin lopettaminen. Josko sitä hankkisi sähkötupakan ja vierottautuisi moisen avulla tuosta keuhkoja syövästä epäterveellisyyden huipusta. Ei epäilystäkään siitä, etteikö treenit alkaisi menemään vielä paremmin, hapenottokyky parantuisi ja ihonkin kunto siinä samalla. Super vinkkejä otetaan vastaan, kuinka tästä päästään parhaiten eroon.

Lisää mustanruskeaa kahvia, jossa lusikka seisoo. Silmät auki, ajattelu oravanpyörätasolle ja koulutehtävien kimppuun. Bikinitkin täytyisi ostaa, sillä lähtö lämpimään koittaa ensiviikolla, eikä miulla ole alaosasta tietoakaan!

Ja näihin tunnelmiin http://www.youtube.com/watch?v=WhBoR_tgXCI

Sairaanhoitajaopiskelija ilmoittautuu palvelukseen.

Levottomat jalat, takapuolen puuduttavat penkit, liian vähäiset yöunet, 1.95 hintaiset kouluruoat. Niistä on alkuviikko tehty.

Maanantaina kiidin nelikaistatietä kohti Skinnarilaa miettien, kuinka kesytän itseni koulumoodiin. Parkkipaikalle saavuttuani kirosin 306 ratin takana tyhjän ruudun metsästämisen vaikeutta. Lopulta tyylikkäästi kymmenen minuttia myöhässä; upea aloitus, pakko myöntää itsekin.

Haalareihin pukeutuneita tutoreita, pään sekoittanut koulukierros, moniuloitteinen luokka, esittäytymisiä ja ryhmäytymistä. Nimien päähän pänttäämistä.
"Mie oon Essi. Kodittomana kotikaupungissa, opiskelijana vieraileva tähti Lappeenrannassa. Moi."

ATK-tunnilla "opiskelin" kuinka tekstiä copytaan ja pastetaan, mistä löytyy euronmerkki ja kuinka fonttia muutetaan, sekä tietenkin sen kaikkein tärkeimmän: kuinka tallennetaan tiedostoja. En osannut kuin huokailla ja heilutella jalkoja pöydän alla liian korkealla tuolilla istuen. 
"Epäonnistumisen vaara on suuri, kun kyvytön neuvoo halutonta tekemään tarpeetonta."

Päräyttävä alkuviikko kaiken kaikkiaan. Koulusta, alimmasta kerroksesta löytyy onneksi henkilökohtainen avustaja ja psyykkinen tuki. Olen hyvin hämmentynyt koulun laajasta liikuntatarjonnasta! Kaksi salia, ryhmäliikunnat, kamppailulajit ja mitä kaikkea. Esteettisesti hyvin kaunis koulu ylipäätään. Avara, orgaanisia materiaaleja, värejä, ikkunoita kaikkialla. Viihdyn.

Etelä-Kurjala on toden totta onnistunut yllättämään positiivisesti.
Tästä on hyvä jatkaa.

Takaisin kotona.

Aamukahvia sinisestä Taika-sarjan suuresta kupista Kortelahdenkadulla.

Torstaista maanantaihin aikaväli Lappeenrannan seudulla otti ja sujahti hetkessä.
Toverini luona ehdin yökyläillä, katsottiin 21 tapaa pilata avioliitto. Hän itsehän on ehtinyt juosta alttarille saakka ja odottaa toista lastaan, mie vieressä hihittelen ainankin lähes koskemattomana.  
7. Hanki päihdeongelma 19. Epäile 3. Päätä toisen puolesta 11. Ripustaudu 4. Kontrolloi 

Lauantaina ihanainen Lontoosta kotiin käymään tullut isosiskoni järjesti illanistujaiset. Meitä oli alta kymmenen henkeä. Istuttiin terassilla, poltettiin laittoman paljon tupakkaa, viinitonkat tyhjeni kohtuullisen hyvin ja onnistuin kodasta sisälle kiirehtiessäni kompastua ihka elävään mäyräkoiraan, jonka seurauksena telemarkkasin kivetykselle taittaen vasemman nilkkani. Samainen nilkka, joka muutama hetki taaksepäin oli Flow'ssa joutunut kovaan kohteluun. Mustelmat edelleen muistuttaa. Nyt ei tullut liiemmin tapaturmajälkiä, mutta kipua ja ongelmia nilkan taittamisen suhteen kylläkin.

Eilen sitten palasin takaisin Tampereelle. Lainasin isältä sielukasta autoa, pakkasin matkalaisia kyytiin Lappeenrannasta ja painoin kaasua. Olo oli kuin treffeille menevällä, miun vatsa oli täynnä perhosia ja jännitystä ilmassa. Suuri kaipaus kaupunkiin, joka on koti ja etenkin kotivaimoa, jonka luokse itseni majoitin.

Hain rinkkani menetetyn kämppiksen luota eilen. Loppuviikostahan selvisi, etten voi viedä tavaroitani hänen häkkivarastoonsa kuten oli suunniteltu. Sillä tämä vuokraisännän valitseman kämppiksen vanhemmat raahaavat hänen tavaransa sinne varastoitumaan ja hän voi sitten joskus maailmalta asuntoon saavuttuaan katsoa varastosta käsin tavarat mitkä haluaa taloon saakka viedä. Näin ollen olen taas ilman varastoa. Sielunsisko muuttaa kuun lopussa pois kodistaan, jossa tällä hetkellä huonekalut sijaitsevat. Huomenna isä ajaa Lappeenrannasta ja tulee hakemaan kaikki tavarat porukoiden aittaan, kun ei näistä sijoituksista nyt tahdo tulla mitään. En tiedä milloin kodittomuus päättyy, mutta eipähän tarvitse stressata siitä, että onko varastointiaika nyt 3 viikkoa vaiko 3 kuukautta. Ei enää jalkojen alta mattojen vetoa sen suhteen. Kanin haen hoidosta ja rakennen sille mökin takapihalle, niin voi onnellisena syödä ruohoa ensilumiin saakka.

Tasan viikon päästä on toinen koulupäivä meneillään. Miuta jännittää pahaan oloon saakka. Millä keinoilla mie saan oman villin itseni kesytettyä koulumoodiin?

Minkä suunnan valitsen?

Saavuin eilen Etelä-Kurjalaan.

Asumiskuviot on olleet hyvinkin tapetilla tässä viimeaikoina ja etenkin päivinä.
Mie olen elämäni aikana asunut kolmessatoista eri osoitteessa. Maalta kaupunkiin. Valto Käkelän Kadulla 50 hengen kommuunissa, Mäkelänkadulla kaksiossa hyvin muistojen kera, Lapintiellä vanhassa saippuatehtaassa, Neljännellä linjalla katastrofiin saakka, Leiviskätiellä couch surfingin kulta-aikaan kuin Hämeenpuistossa hovin ja palvelijoiden sisäänkäyntien keskuudessa. Ja niin monessa muussa. Viimeisimmässä osoitteessa sijaitsi bordelli kolmannessa kerroksessa, yläkerrassa asui naapuri joka joi itsensä viinapsykoosiin lähes päivittäin, sytytteli asuntoaan tuleen aika ajoin, naapurit tappeli vasten miun ulko-ovea ja hallitukseen oli valittu pelkkiä toisten asioihin puuttujia. Syvät pahoittelut siitä, että pyörä oli ylimääräisellä lukolla kiinni omassa ranskalaisessa parvekkeessani ja jouduitte hallituksen voimin seisomaan parvekkeeni alla miettien, mitä tehdä tälle elämiänne järisyttäneelle tilanteelle. Kiitos ilmoitustaululla ja lopulta pyörässäni kiinni olleesta lapusta.

Ensin oli tarkoitus muuttaa Tahmelaan, jonka kariuduttua sitten otin elämän suunnaksi kodittomuuden, sanoin itseni irti työstä ja heittäydyin tähän vapauteen. Oli tarkoitus muuttaa vähäinen omaisuuteni sekä itseni Koskipuiston tuntumaan, onnellistua kämppiksen kanssa ja rakentaa rakkauden täytteinen koti. Mutta toistamiseen kaikki meni puihin. Tälläkin kertaa asioita, joihin en voi itse vaikuttaa vaan ne langat ovat aivan muiden ihmisten käsissä. Nyt ihmisen, joka ei ole edes tavannut miuta, mutta on päättänyt valita jo menetetylle kämppikselle asuintoverin. Ei kukaan vain voi tehdä niin, vaikka istuisi kuinka suuren ja valtaisan rahakirstun tai minkä tahansa moisen päällä. Ei raha ole valtaa tässä kohdin. Jokaisen koti on pyhä paikka, eikä sinne voi muuttaa kukaan, jota ei ole itse sinne halunnut. Onhan tupakointi maailman suurin ja pahin asia, ilmeisesti se määrittelee ihmiset hyvyyteen ja pahuuteen, tämän keissin pohjalta ainankin.

Tavarat häkkivarastosta täytyisi siirtää toiseen, sillä varastointiaika päättyi lyhyeen. En tiedä mistä lainaan autoa, asia olisi hoidettava mahdollisimman pian. Kanille täytyisi hankkia uusi sijoituspaikka, tai vaihtoehtoisesti tehdä lapaset. Kissat onneksi ovat onnellisesti sijoitusperheessä. 1½ viikon päästä alkaa maanantaista keskiviikkoon oleva koulu Etelä-Kurjalassa, treenit syyskuun alussa palaavat aikatauluun Tampereella. Onneksi pian on syyskuun loppu ja voin viikon rentoutua Turkissa.

Olisi mahdollisuus muuttaa toverin kanssa asumaan kotiin, joka yhdessä voitaisi valita. Täytyisi ensin käydä omia tunteita ja ajatuksia läpi, tai olenhan tässä sitä projektia tehnytkin. Kelannut ees sun taas. Voisipa tunteilleen hankkia paikoillaan pysyvät filtterit. Olla heilumatta, kellumatta, liitelemättä ja palaamatta. Mutta. Heikkoja kohtia. En voi kuin myöntää ja myötäillä.

Kosmetologisisko sai juuri valmiiksi kasvohoitoni. Poltan syntisen tupakan, hyppään suihkuun ja otan rennon rämän Peugeotin alleni suunnatakseni toverin luo viettämään perjantaita. Lappeenranta, voihan.

Täytyisikö hankkia koti vaiko vain seilata, lillua, kellua ja antaa virran viedä? En tiedä. Todellakaan.

Kuka mie oon, mistä mie tuun. Mitä miun kuuluu tuntea.

Eilen illalla junailin itseni Tampereelle.
Tänään istuin keittiönpöydän ääressä ja itkin.
En niinkään surua tai iloa, helpostusta tai huojennusta. Kyyneleet vain tippuivat suoraan teekuppiin. Hetki ennen olin seisonut tupakalla vesisateessa teekuppi kädessä, villapaitaan ja huiviin kääriytyneenä kengät märkänä. Syksymood, ääneen todennut.

 

Olen koko päivän lukenut. Itsestäni. On ollut hieman vaikeaa sisäistää tätä kaikkea. Liikaa lauseita, jotka on itseltäni kirjoittamatonta ulosantia.  Kun mie tiedän ennen kuin sie tai kukaan muu tietää. Se on vaan tosi. Mie näen, kuulen, aistin ja tulkitsen.

"Jokaisella muodolla on oma symboliikkansa, jota sinä tietämättäsi tulkitset, ja suhtaudut sen mukaisesti ympäristöösi. Et siis lopulta itsekään pysty sanomaan, miksi joku asia ei ole kohdallaan, sinä vain tiedät sen. Onko siis mikään ihme, jos sinua katsellaan hiukan viistoon yrittäessäsi korjata tilannetta, joka näennäisesti on täysin kunnossa. Kun askendentti vielä liittyy ennen kaikkea ihmissuhteisiin, saattaa elämästäsi muodostua melkoinen taakka sinulle itsellesi. Seuratessasi ja korjatessasi läheisten ihmisten asioita saattaa oma elämä jäädä kokonaan elämättä, ja mitäs siitä voi muuta seurata kuin katkeruutta muita ihmisiä ja koko elämää kohtaan. Tarkkavainuisena ihmisenä pyrit lopulta korjaamaan ihmissuhteissasi esiintyviä ongelmia muuntamalla oman käyttäytymisesi toisten odotusten mukaiseksi ja sitä kautta ikään kuin huomaamatta vaikuttamaan asioiden kulkuun."

"Kalojen intuitiivinen elämäntapa ja omaan alitajuntaan luottaminen olisi hallittava käytännössä ennen tämän elämän päättymistä. Niin kauan kun yrität järjellä selittää tekemisiäsi, tulet tuntemaan aggressiivisuutta avuttomia kalaihmisiä kohtaan. Mitä avuttomampi, sitä suurempi aggressio. Uskalla tunnustaa vihan tunteesi ja sitä kautta oma avuttomuutesi. Et uskalla vielä toimia intuitiosi pohjalta, vaikka tiedät sen olevan oikeassa. Kanssaihmistesi tehtävänä on toimia peilinäsi ja ottaa vastaan vihan tunteesi, vaikka ovatkin siihen syyttömiä. Olemalla tietoinen vihantunteestasi ja pystymällä lopulta jo aggression aikana tulemaan tietoiseksi vastapuolen syyttömyydestä voit kasvattaa henkistä  minuuttasi. Mitään muuta ei todellakaan tarvitse tehdä. Aggression kieltäminen on yhtä turhaa kuin syytösten suoltaminen. Vedät tällaisia avuttomia ihmisiä puoleesi ja koet vihantunteita juuri niin kauan, kun et uskalla itse tehdä sitä, minkä tiedät oikeaksi. Joka kerta syyttäessäsi jotain läheistäsi osoitat vain oman kyvyttömyytesi huolehtia itsestäsi. Ei ole lopulta lainkaan yksinkertaista antaa aggression nousta ilman syytöstä, mutta kokemuksesta tiedän sen mahdolliseksi."

"Tiedonhankkimiskyvyn lisäksi sinulla on uskomaton kyky myös oivaltaa millaista tietoa ihmiset milloinkin tarvitsevat ja missä muodossa. Tällainen käytäntöön soveltamisen lahja on omiaan herättämään luotta musta sekä sinua että sanojasi kohtaan. Sanomattakin on selvää millaista itsenäisyyttä, riippumattomuutta ja itsesi kuuntelemisen kykyä ammattimaisen tiedonvälittäjän rooli vaatii. Siinä ei auta lähteä seurailemaan muiden ulkoisia reaktioita tai odotuksia vaan on tuotava sanottavansa esille juuri niin kuin se on tullakseen ja siinä mielentilassa kun sattuu itse sillä hetkellä olemaan. Ei juhlapuheen tarvitse olla iloinen ja räväkkä silloin, kun sinulla on hiljainen ja totinen olo, koska lopulta myös ihmisillä ympärilläsi on sama fiilis kuin sinullakin. Arvostamalla omaa fiilistäsi pystyt aina tuomaan esille sen mitä muut tarvitsevat (huom. ei mitä he odottavat) ja arvostuksesi nousee nousemistaan. Näin toimiessasi huomaat jossain vaiheessa jakavasi tietoa, jota et ole lukenut etkä kuullut aikaisemmin. Silloin välität tietoa korkeammilta tietoisuuden tasoilta ja se jos mikä vaatii todella suurta itseluottamusta: välittää tietoa joka ei ole todistettavissa."

 "Kotona tulet viihtymään vasta sitten kun sinun ei enää tarvitse olla siellä."