Se oli keskiviikon aamu kello kuudelta linja-autoasemalla. Perhoset olivat vallanneet vatsan, linja-autossa ei ollut montaakaan matkustajaa kohti Helsinkiä. Miulla sen sijaan oli hyvinkin odotettu ja tärkeä päivä tulossa. Tiesin sen olevan rankka, muttan osannut suhteuttaa kuinka aivokuollut olo voi sen jälkeen olla, kun olet seitsemässä tunnissa kelannut koko elämä kahteen kertaan alusta tähän hetkeen yrittäen muistaa kaikki oleelliset asiat, käyttäytymismallit, oikuttelut, käytösmallit verrattuna ympärillä oleviin ihmisiin.
"Asiakas kertoo vapaamuotoisessa haastattelussa tutkimuksen alussa, että on ollut aina tunneherkkä, muita mietteliäämpi, eläväisempi ja meneväisempi. Hän on aina ottanut muita enemmän riskejä elämässään."
Puhuttiin lääkärin kanssa yli kaksi tuntia. Väliajalla poltin tupakkaa, söin riisikakkuja, makasin sohvalla, tasottelin aivotoimintaa ja odotin mitä seuraavaksi tapahtuu. Kolme tuntia kongnitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutin kanssa CAADID-kyselyn täyttöä, vapaamuotoista haastattelua, yhteisiä tupakkataukoja ja yletöntä kahvin juontia.
"Keskittymiskyvyttömyys pistettä vaille täydet kuten hyperaktiivisuuskin. 50% impulsiivisuus. Ei ahdistusta tai masentuneisuutta."
Loppupalautteeseen saakka olin aikalailla tietämätön mikä on tutkimusten tulos, millainen on jatkosuunnitelma. Istuin käytävän sohvalla luupaten samaa kuin koko aamupäivän; olenko vain tyhmä, laiska, saamaton ja lopulta kaikki pelkkää luulosairautta.
"Täytyy myöntää, että urani aikana on yhdessä kädessä laskettavissa yhtä selvät, puhtaat ja selkeät ADHD tapaukset. Ei komorbiditeettia (liitännäisiä esim. asperger, autismi, pakko-oireet ym) joka on todella hyvä asia tulevaisuutesi kannalta."
On erittäin vaikeaa kuvailla, kuinka tunsin lämpimän helpotuksen valuvan päästä varpaisiin kadottaen ainakin puolet taakasta harteillani. En olekaan luulosairaus, hullu, tai vain tyhmä ja laiska ja saamaton vaan näille asioille ihan oikeesti on selitys! Eikä tämä ole asia, joka on pompsahtanut elämään viimeisien vuosien aikana vaan se on ollut koko elämän. Senkin takia miusta on tullut just näin tämmönen (eli ihana ja upee) mitä mie oon.
Lääkkeitä olen kokeillut nyt edellisinä kahtena päivänä. Ensimmäisen päivän oikeastaan makasin vain sängyssä, sohvalla tai istuin tietokoneella kun pahaolo oli niin valtava. Oksetti, röyhtäytti, ei tehnyt mieli syödä mitään, mahassa möyri ja iho oli kananlihalla huonon olon takia. Eilinen onneksi oli mittavasti parempi päivä! Sain paljon aikaiseksi, olin hyvällä tuulella koko päivän nukkumaan menoon saakka ja tänä aamuna olin herätessäni hyvin levännyt.
Itselleni tämä on aivan järjettömän huojentava ja helpottava tieto. En todellakaan ole tässä nyt diagnoosin jälkeen ihmisenä muuttumassa tai esim. piiloutumassa sen taakse, sillä tykkään itsestäni ihan juur tämmösenä. Mutta asia saattaa hieman helpottaa esim. opintomenestykseni ymmärtämistä.
Tämän linkin takaa löytyy lisätietoa, mikäli joku haluaa lyhykäisyydessään tietää, mistä on kyse: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%C3%B6
Kiitos ihmiset, että ootte jaksanu mua enemmän tai vähemmän tässä vuosien varrella. Onhän tää ollu aikamoista vuoristorataa ja tulee koko elämän olemaankin. Miulla on erittäin huikee poikaystävä kun se tykkää miusta kaikesta erilaisuudestani huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti