Ei se ole sairaus, se on vaan osa miuta!

Se oli keskiviikon aamu kello kuudelta linja-autoasemalla. Perhoset olivat vallanneet vatsan, linja-autossa ei ollut montaakaan matkustajaa kohti Helsinkiä. Miulla sen sijaan oli hyvinkin odotettu ja tärkeä päivä tulossa. Tiesin sen olevan rankka, muttan osannut suhteuttaa kuinka aivokuollut olo voi sen jälkeen olla, kun olet seitsemässä tunnissa kelannut koko elämä kahteen kertaan alusta tähän hetkeen yrittäen muistaa kaikki oleelliset asiat, käyttäytymismallit, oikuttelut, käytösmallit verrattuna ympärillä oleviin ihmisiin.

"Asiakas kertoo vapaamuotoisessa haastattelussa tutkimuksen alussa, että on ollut aina tunneherkkä, muita mietteliäämpi, eläväisempi ja meneväisempi. Hän on aina ottanut muita enemmän riskejä elämässään."

Puhuttiin lääkärin kanssa yli kaksi tuntia. Väliajalla poltin tupakkaa, söin riisikakkuja, makasin sohvalla, tasottelin aivotoimintaa ja odotin mitä seuraavaksi tapahtuu. Kolme tuntia kongnitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutin kanssa CAADID-kyselyn täyttöä, vapaamuotoista haastattelua, yhteisiä tupakkataukoja ja yletöntä kahvin juontia.

"Keskittymiskyvyttömyys pistettä vaille täydet kuten hyperaktiivisuuskin. 50% impulsiivisuus. Ei ahdistusta tai masentuneisuutta."

Loppupalautteeseen saakka olin aikalailla tietämätön mikä on tutkimusten tulos, millainen on jatkosuunnitelma. Istuin käytävän sohvalla luupaten samaa kuin koko aamupäivän; olenko vain tyhmä, laiska, saamaton ja lopulta kaikki pelkkää luulosairautta.

"Täytyy myöntää, että urani aikana on yhdessä kädessä laskettavissa yhtä selvät, puhtaat ja selkeät ADHD tapaukset. Ei komorbiditeettia (liitännäisiä esim. asperger, autismi, pakko-oireet ym) joka on todella hyvä asia tulevaisuutesi kannalta."

On erittäin vaikeaa kuvailla, kuinka tunsin lämpimän helpotuksen valuvan päästä varpaisiin kadottaen ainakin puolet taakasta harteillani. En olekaan luulosairaus, hullu, tai vain tyhmä ja laiska ja saamaton vaan näille asioille ihan oikeesti on selitys! Eikä tämä ole asia, joka on pompsahtanut elämään viimeisien vuosien aikana vaan se on ollut koko elämän. Senkin takia miusta on tullut just näin tämmönen (eli ihana ja upee) mitä mie oon.

Lääkkeitä olen kokeillut nyt edellisinä kahtena päivänä. Ensimmäisen päivän oikeastaan makasin vain sängyssä, sohvalla tai istuin tietokoneella kun pahaolo oli niin valtava. Oksetti, röyhtäytti, ei tehnyt mieli syödä mitään, mahassa möyri ja iho oli kananlihalla huonon olon takia. Eilinen onneksi oli mittavasti parempi päivä! Sain paljon aikaiseksi, olin hyvällä tuulella koko päivän nukkumaan menoon saakka ja tänä aamuna olin herätessäni hyvin levännyt.

Itselleni tämä on aivan järjettömän huojentava ja helpottava tieto. En todellakaan ole tässä nyt diagnoosin jälkeen ihmisenä muuttumassa tai esim. piiloutumassa sen taakse, sillä tykkään itsestäni ihan juur tämmösenä. Mutta asia saattaa hieman helpottaa esim. opintomenestykseni ymmärtämistä.

Tämän linkin takaa löytyy lisätietoa, mikäli joku haluaa lyhykäisyydessään tietää, mistä on kyse: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaush%C3%A4iri%C3%B6

Kiitos ihmiset, että ootte jaksanu mua enemmän tai vähemmän tässä vuosien varrella. Onhän tää ollu aikamoista vuoristorataa ja tulee koko elämän olemaankin. Miulla on erittäin huikee poikaystävä kun se tykkää miusta kaikesta erilaisuudestani huolimatta.

Hei vain, elämä.

"How many times do I have to tell you, even when you're crying you're beautiful too"

Kevät ja kesä ovat olleet kovin hankalia aikoja. Itku on ollut herkässä, tunteet pinnassa, alakulo painanut taakkana harteilla ja hädintuskin olen saanut pakolliset rutiinit hoidettua, jos niitäkään. Olen ollut kurja avovaimo, huono ystävä ja erittäin armoton itseäni kohtaan. En ole osannut antaa itseni vain levätä, kerätä voimia ja lupaa olla heikko, voida huonosti vaan on pitänyt yrittää todistella jollekin epäolennaiselle taholle olevani elämäni kunnossa. Yöunet on tuonut melatoniini, salikortti riutunut lompakossa, lenkkarit maatuneet eteisen kaapissa ja mitä näitä nyt on.

Raahauduin alkuvuoden salille, jottei kiloja kertyisi. Jotta edes saisin pidettyä kiinni siitä mitä olin viimeisen vuoden aikana saavuttanut. Jotta edes näyttäisin ulkoapäin hyvinvoivalta, jotta edes kelpaisin itselleni. Kunnes kesälomalla ymmärsin miksi liikunta on tuntunut niin epämiellyttävältä viimeaikoina; en ole mennyt sinne liikkumisen ilosta, vaan lihomisen pelosta. Tietyllä tapaa entinen syömishäiriöinen alkoi nostaa päätään kontrolloidakseen, pitääkseen kiinni edes jostakin kun oma henkinen hyvinvointi oli taulukossa jo miinuksen puolella.

Vietin heinäkuun lopussa viikon mökillä. Poissa puhelimen ääreltä, poissa kaupungin melusta, kodin kaaoksesta sekä omista tutuista ympyröistä. Kalastin, saunoin, lomakossutin, vietin aikaa sukulaisten kesken, nautin auringosta ja veneilystä. Nollasin, ensimmäistä kertaa koko vuoden aikana. Se oli kaikki mitä tarvitsin kohdatakseni syksyn ja tulevan talven. Löysin liikkumisen ilon, säännöllisen ruokarytmin tuoman tyytyväisyyden tunteen ja ennen kaikkea ymmärsin, miksi oli täytynyt levätä ja olla hetki itselleen armollinen.

 

Tämän menneen kesän aikana karma on antanut rutkasti hyvää takaisin. Olen nimittäin saanut elämääni uuden ystävän. Muodostan näinä päivinä erittäin huonosti ystävyyssuhteita, varmaankin johtuen aaltopituuksien suurista eroista. Jo senkin takia tämä on ihan huisin upeaa. Ennemmin omistan elämässäni muutaman hyvän ystävän kuin holvillisen kultaharkkoja.

"And then she'd say: "It's OK, I got lost on the way, but I'm a super girl and super girls don't cry" And then she'd say: "It's alright, I got home late last night, but I'm a supergirl and supergirls just fly"."

Tulen matkustamaan Helsinkiin huomenna, osoitteeseen Kaupintie 11 A. Siellä sijaitsee Neuromental, jossa odottaa lääkäreitä, hoitajia ja toivottavasti ratkaisukeskeisiä hoitokeinoja. Suuren epäilyksen alla on AD(H)D, katsotaan mikä on hoitavan tahon näkemys asiasta. Pelkään, etteivät he näe tilannettani kuten itse sen koen. Pelkään, että he sanovat luulosairaaksi, tyhmäksi, laiskaksi ja saamattomaksi. Mutten voi kuin go with the flow. Kuten joskus aiemmin blogissani sanoin, elämä kantaa.

Niin sen on mentävä nytkin.

"Deep inside my heart I've got this. Everlasting light, it's shining like the sun, it radiates on everyone. And the more that I give, the more I've got to give. It's the way that I live, it's what I'm living for."